Siitä puhutaan nykyisin paljon. On syytäkin. On jopa tehtykin jotain, ainakin yritetty. Hyvä niin. Paljon enemmän pitäisi tehdä, eikä vaan puhua. Mutta mitä? Ensiksi pitää tietysti tunnistaa syy, että miksi näin? mikä tähän on johtanut? Syy tähän ja kuten moneen muuhunkin on yksiselitteisesti: kilpailu, varsinkin lopputuotteiden tuotannossa, joka on johtanut niiden ylituotantoon ja edelleen parasta ennen päiväyksien tuloon, jopa täyssäilykkeissä ja suola pakkauksissa on parasta ennen merkintä. Aivan turhat päiväykset, kyllä suu ja nenä sanoo voiko tuotetta käyttää.

Olin todistamassa seuraavanlaisen tapauksen -60 luvun lopussa, jona aikana ennalta pakatut elintarvikeet, sekä niiden mukana päiväykset, olivat lisääntymässä:
Asiakas tuli myymälään kauppiaan luo, kertoen tälle:
- Ostin tämän paketin tänään iltapäivällä. Äsken syödessämme se maistui pahalta. Huomasimme, että siinä on vanha, viimeinen myyntipäivä päiväys.
Katsottuaan tuotetta, joka oli puoliksi syöty kauppias kysyi:
- Koska te huomasitte pahan maun? Ennen, vai jälkeen huomattuanne päiväyksen?
Asiakas katsoi pakettia, jonka jälkeen kauppiasta. Pienellä viiveellä hän sanoi:
- Rehellisesti sanoen, jälkeen. Hän ei olisi ottanut hyvityspakettia, jonka kauppias tarjosi ja puoliväkisin antoi.

Osta myös kerralla vähemmän. Sillä yhtenä osatekijänä on myös nyky-kuluttajan ostos käyttäytyminen. Missä sanotaan, että koko viikon, tai puoli-viikon tarvikkeet on ostettava kerralla? Ei missään. Sitä puolustellaan kiireellä sinne, tänne ja vielä jonnekin muualle. Nykyisin, varsinkin asutuskeskuksissa on isoja tavara-taivaita kymmenen kilometrin välein ja lisää tulee (jo nyt, osa entisistä voi huonosti.) Joka taasen on typerää, harvinaisen typerää rakentamis- ja kauppapaikka politiikkaa (Tarvitaan enemmän supistetun valikoiman kivijalka-myymälöitä). Varsinkin nykyisin, kun elintarvike liikkeiden aukioloajat ovat vapaat, joiden vapauttaminen oli harvinaisen hyvä, ja kannatettava ratkaisu. Se on erinomaisen huonoa ajankäytön hallintaa jollei ehdi käydä useammin kaupassa, kuin kerran - kaksi viikossa.

Viittasin yllä lopputuotteiden kilpailuun ja ylituotantoon. Siitä voisi kirjoittaa vaikka viisisataasivuisen romaanin, mutten tee sitä. Uskon, että asia aukeaa teille parhaiten kun menette seuraavan kerran markettien ja varsinkin: super, hyper, exra, jätti, mahtavaan tai vastaavaan. Pysähdytte: valmisruoka (eines), lihajaloste, liha ja siipikarja, maito ja maitotuote, mehu ja virvoitusjuoma hyllyjen ja tiskien ääreen, sekä avaatte silmänne ja katsotte, että mitä te aivan oikeasti näette? Pitääkö näitä kaikkia olla? onko näitä oltava näin montaa pakkaus kokoa? monenlaista makua? onko näitä kaikkia oltava jokaisen kauppa-päivän jokaisena tuntina, aina sulkemisaikaan saakka?

Jos vastasit, että kyllä, niin älä ainakaan valita kauppiaalle siitä, että hän on taasen lisännyt loppu hintaan hieman hävikki extraa.

Todennäköisesti noissa tuoteperheiden "laajentamisissa" on sama kysymys ja vaikuttava tekijä, kuin tietokoneohjelmien, ynnä muiden teknisten vempaimien kehittämisissä: mitä nämä tuote kehittäjät ja suunnittelijat sitten tekisivät? maksettaisiin heidät kortistossa? Eli: kumpi ompi parempi?