Maarit Tyrkön romaani, Tyttö ja nauhuri, kertoo hänen -70 luvun muutamasta vuodesta. Vuosista ja tapahtumista, joista muistan itsekin jotain, vaikken silloin aktiviisesti niitä seurannut, en varsinkaan politiikkaa. Minulla oli muuta, muka tärkeämpää: Työ, työ ja työ.

Seuraava on suora, osa lainaus teoksen, E - kirjan, jona sen luin, esitteestä. Ei siihen ole, ei ainakaan minulla mitään lisättävää, poistettavaa tai muutettavaa.

"Muistelmateos nuoren Maarit Tyrkön tiestä toimittajaksi ja tasavallan presidentti Urho Kekkosen läheiseksi.

Nuoren tytön unelma-ammatti on toimittaja, ja hän saakin mahdollisuuden kokeilla siipiään Suomen Kuvalehdessä. Into, rohkeus, iloisuus ja viattomuus kantavat, ja tyttö huomaa pian puhuttelevansa ihmisiä, joita ei olisi koskaan uskonut tapaavansa. Kommelluksienkin myötä taidot ja tiedot kasvavat.

Kesällä 1974 Tyrkkö haastattelee tasavallan presidentti Urho Kekkosta Meilahden sairaalassa tämän eturauhasleikkauksesta. Tytön valoisa elämänasenne ja terävä pää kiinnittävät Kekkosen huomion, presidentin ilkikurisuus ja äly eivät jääneet toimittajalta huomaamatta. Toimittajan ja presidentin välille syntyy sukupolvet ylittävä ystävyys, ja heistä tulee kaikella tapaa läheiset. "Tiesin, että elämäni käsikirjoitus muuttui."