Pidän luistelusta. Jää- ja rullaluistelusta. Niiden harrastamisen aloitin uudelleen noin 20 vuotta sitten. Ne ovat yksilölajea, joita voi harrastaa yksin tai ryhmässä. Toisten samaa harrastavien kanssa ne, kuten monet muutkin on kivempaa.

Työuran loppuminen merkitsi minulle myös niiden harrastamisen vähenemistä minimiin. Hävettää jopa kertoa harrastavansa niitä, niin vähäiseksi se on mennyt.

Luistelu lopetti työuran. Pyllähdin jäälle istualleni. Kaksi murtumaa selkään. Se oli sitten siinä. Elämäni muuttui täysin.

Luistelu huipputasolla on raadollista, yksinäistä ja kallista. Se on sarja kieltäytymisiä ja loukkaantumisia. Se on joskus myös onnistumisen iloa ja nautintoa. Kuten muissakin lajissa, ilman niitä ei varmasti jaksaisi harrastaa, puurtaa, päivästä-, viikosta-, kuukaudesta- ja vuosista toiseen.

Tuo kaikki selvisi luettuani Kiira Korven, yhden Suomalaisista huippu luistelijoista, kirjoittamasta kirjasta itsestään ja urastaan, Kiira, ehjäksi särkynyt. En rupea siitä tämän enempää kertomaan. Parempi on kun luette sen itse. Suosittelen.

Sanon vaan, ei ole ollut helppoa hänellekään.