Siis mitä? Luulisin, että olette. Meitä nesteytetään suoraan silmään. Kuka ja miksi? No meidän suoraan aleneva jälkipolvi. He, jotka me olemme kasvattaneet ja kouluttaneet sekä heidän jälkeläisensä.

Millä tavalla se vesittäminen tapahtuu? Parhaiten se näkyy näiden tietokoneiden ja puhelinten ohjelmistojen päivityksissä. Jatkuvasti tulee uusia ja uusia. Jotka markkinoidaan tietoturva-, tallennus- ja paikannuksia parantavina tekijöinä. Voihan se olla niin, sillä en kykene niitä tunnistamaan tai vastaan väittämään. Suurin osa niistä on ilmaisia, mutta on havaittavissa, että monet ohjelmistojen osatekijät pikku hiljaa muuttuu maksullisiksi. Ensin hyvin pieniksi, sitten siitä hivuttautuen hintavammaksi ja myös niiden kohdalla tapahtuu sama päivitys rumba.

Samanlainen kehityskulku on myös puhelinten kanssa, kuten yllä mainitsin.Se pätee myös julkishallintojen ja liikeyritysten kotisivujen ja henkilöstön yhteystietojen kanssa varsinkin. Niistä ilmeisesti tehdään tarkoituksella mahdollisemman vaikeasti löydettäviä, ettei vaan tarvisisi vastata puhelimeen, vaan kaikkinainen sen tyyppinen toiminta siirtyisi nettiin, joissa vastaavasti ne ketjutetaan niin monimutkaisesti kuinka vaan on mahdollista, ettei vaan tarvitsisi vastata asiakkaalle, mitään ja jos sattuisit kaikesta huolimatta pääsemään läpi, niin kuulet: asiakaspalvelun laadun parantamiseksi nauhoitamme puhelun... ja sitten: jos haluat sitä tai tätä, niin paina se ja, sitten taas: paina sitä ja sen jälkeen... jonka jälkeen pääset nauttimaan pimpeli pompeli, kissa se hiirelle takkia ompeli konsertista, välillä sinulle kerrotaan ystävällisesti, että olet edelleen jonossa. IHANAAAAAAA.

Sinulle ei myöskään monesti myydä, kerrota tuotteen hintaa suoraan ja selkeästi vaan sinulle myydään unelmia ja haaveita. Halutessani kirveen ja sahan, niin minä ainakin haluan kaataakseni esim. puun, en rakentaakseni mitään pilvilinnoja.

Päätettyäsi puhelun, saat välittömästi viestin, että miten me onnistuttiin palvelussa? Siis missä palvelussa? Kysynpähän vaan, kuten Pätkä ennen vanhaan.

Kaiken hyvän lisäksi, uskaltaisin melkeinpä väittää, että nuo ohjelmistot jätetään tarkoituksella vajavaiseksi ja virheelliseksi. Tehdään ne siihen pisteeseen, että se just ja just toimii. Ja sitten jatketaan korjaamista ja ohjelmiston kehittämistä, joka menee siihen hankalimpaan (ainakin se mikä oli ennen ilmaisversio) suuntaan.   

Hä? Mitä sinä höpäjät? Miksi? No siksi, että jos ne tehtäisiin kerralla kuntoon, niin mitä he sitten tekisivät? Kortistoihin vain. Onneksi alalla on ilmeisesti vielä työtä tarjolla, jos on valmis siirtymään paikasta paikkaan. Näin arvelen.

Luultavasti ja toivottavasti olen väärässä, kuten useimmiten, mutta jotakin tuon tapaista ja suuntaista on kuitenkin alalla tapahtumassa, eikä se ole hyvä asia, koska kaikki on siirtymässä nettiin ja auto- sekä robotumisaitumassa.